Nettiostajan opas
Sääntö numero 1 - minimoi ja varustaudu
Nettikirpputoriostoksissa vallitsee kirjoittamaton laki, jonka mukaan myyjän
tehtävä on
minimoida postikulut. Kotona pitäisi mielellään olla vaaka ja
postista saatava sovitusluukku.
Kuinka toimia?
Oman vaa'an kanssa pitää alkajaisiksi käydä postissa, tarkistuttamassa että molemmat vaa'at käyvät samaa aikaa, eli näyttävät samasta paketista samat lukemat. Tarkistus on tehtävä säännöllisesti kerran kuussa, ettei toinen vaaka ala heittää. On muistettava, että postin vaaka on aina oikeassa, vaikka postivirkailija haukotellessaan nojaisi siihen kyynärpäätänsä pakettia punnitessa. Hyvän kirpputorimyyjän pitää tämäkin ottaa huomioon ja arvioida postivirkailijan virkeystila ja sen mukaan suunnitella asioinnit postissa. Eli paketille määritellään selkeästi heti myynti-ilmoituksessa sekä aamupäivähinta että iltapäivähinta. Lounasaikahinta erikseen.
Sääntö numero 2 - tuotteiden eriyttäminen
Jos esimerkiksi kestovaippoja lähetettäessä kaikki vaipat eivät mene alle 3 cm kirjeeseen, myyjän on tehtävä vaipoista kaksi eri pakettia. Maksikirjeenä lähetetään vain silloin kun mikään muu ei onnistu, esimerkiksi jos postitettava on kantoliina jota ei raaski leikata kahtia.
Kuinka toimia?
Ilmoituksessa voidaan selkeästi kertoa, että jos ostaja haluaa minimoida postikulut, myyjä voi leikata esim. kantoliinan kahtia ja lähettää sen kahdessa eri paketissa. Ostaja ompelee paketin saatuaan tuotteen taas yhteen. Ehkä on hyvä kuitenkin mainita, ettei ompelulanka sisälly hintaan, eikä ompelukonekaan tule mukana. Muista myös kysyä haluaako ostaja liinan leikattavan pituus- vai poikkisuunnassa kahtia!
Sääntö numero 3 - vältä postia!
Älä koskaan vie kirjeitä postiin. Postivirkailijat toteavat
helposti, että paketti ei mene heittämällä sovitusluukusta läpi, ja veloittavat
maksikirjeen postimaksun.
Kuinka toimia?
Jos joudut viemään kirjeen postiin, voit harjoitella postivirkailijan heittotekniikkaa
omassa postiluukussasi. Tee
erikokoisia ja -painoisia kirjeitä ja kiinnitä postiluukkusi läppä auki -asentoon
vaikkapa maalarinteipillä ja ryhdy viskelemään. Varaudu kuitenkin siihen, että naapurit
saattavat ilmoittaa jonnekin jos postiluukustasi viuhuu kirjeitä rappukäytävään.
Mene mieluummin itse rappukäytävään ja viskele niitä sisään postiluukustasi.
Voit selittää ihmetteleville naapureillesi, että harjoittelet tulevaa ammatinvaihdosta
varten. Tai kerro suoraan miten asia on, ehkä muutkin naapurit innostuvat viskelemään
kirjeitä postiluukuistaan. Siitähän voi tulla jopa uusi yhteisöllinen harrastus
naapureiden kesken.
Sääntö numero 4 - tee se itse
Pakkaa kotona, minigrip-pusseihin mielellään, merkit päälle ja lähimpään laatikkoon.

Kuinka toimia?
Jos et saa pakettia tarpeeksi litteäksi muuten, mutta sinulla sattuu olemaan kotona ompelukone joka ompelee paksuakin materiaalia, vedä muutama sauma ristiin rastiin niin että paketti pysyy tiiviisti
halutussa koossa ja muodossa. Liimakin käy, mutta sitä voi olla vaikeampi purkaa. Voit ehdottaa molempia, mutta anna ostajan valita pakkaustapa. Jos ei millään saa lähetettyä vaippoja tavallisena kirjeenä, täytyy suureen ääneen voivotella ja pahoitella ja kysyä ostajalta, vieläkö hän haluaa ostaa, kun postikuluista tulee näin mahdottoman isot. Tai haluaisiko hän mahdollisesti ostaa jotain vielä lisää, ettei postikulujen hinta ostoksista muodostuisi kohtuuttoman suureksi.
Varsinkin jälkimmäistä tapaa kannattaa suosia! Pääsee eroon itselleen turhasta tavarasta ja voi todistaa ostajalle vaikkapa mukavan kaavion piirtämällä, miten paljon hän säästääkään postikuluissa ostamalla kerralla enemmän! Jos sinulla on esimerkiksi vanha kirjoituskone nurkissa, niin yritä myydä se vaippojen kylkiäisenä. Tai
jos et todellakaan sitä enää itse tarvitse, niin anna se vaikka kaupan päälle. Kun sitten pakkaat vaipat ja koneen pakettiin ja viet postiin, niin voit havainnollistaa miten pieni osa postikuluista vaipoista
aiheutui. Ja miten paljon tavaraa ostaja sai pelkillä postikuluilla!
Teksti: Mette Almay ja Riitta Pessi
Anna palautetta jutusta

|