Mitä on kiintymysvanhemmuus?
Yksinkertaisimmillaan kiintymysvanhemmuus on sitä, minkä uskoo sydämessään olevan totta. Tähän totuuteen uskoessaan huomaa voivansa luottaa lapseen. Luottamus lapseen näkyy seuraavissa asioissa.
Luottaa, että hän tekee aina parhaansa, sen hetkiset kokemuksensa ja taitonsa huomioon ottaen.
Luottaa, että vaikka hän voikin olla kooltaan pieni, on hän samanlainen ihminen kuin me aikuiset. Hänellä on oikeus, aivan yhtä paljon kuin meillä aikuisilla, siihen että hänen tarpeisiinsa suhtaudutaan vakavasti.
Uskoo lapsen syntyneen viattomana, rakastavana ja luottavaisena. Häntä ei tarvitse muokata, opettaa hänelle elämän vaikeutta tai opettaa häntä rakastavaksi ihmisolennoksi- hän on sitä syntymästään lähtien. Sitä tarvitsee vain juhlistaa, tukea ja pitää yllä.
Lapselle ei tarvitse opettaa elämän kovia tosiasioita - elämä tuo tullessaan omat opetuksensa ja turhautumisensa.
Tunnustaa, että lapsi opettaa meille hyvin kauniilla tavalla – jos kuuntelemme - mitä rakkaus on.
Ymmärtää, että lapsen käyttäytyessä "väärin", siihen reagoimisen sijasta tulisi aina tarkkailla mitä hänen elämässään tapahtuu, mitä paineita, turhautumisia tai pelkoja, hämmennystä tai vaikeita tilanteita hän on hiljattain kokenut. Kannattaa myös tarkkailla onko itse aiheuttanut näitä tuntemuksia lapselle, tarkoituksella tai tahattomasti. Vastuullisten vanhempien työ on vastata lapsen tarpeisiin. Lapsen tehtävä ei ole yltää vaatimuksiimme ja täyttää toiveitamme hiljaisesta, täydellisesti käyttäytyvästä lapsesta
Ymmärtää, että on epäoikeudenmukaista ja epärealistista odottaa lapselta täydellistä käyttäymistä koko ajan, eihän kukaan aikuinenkaan siihen pysty! Tästä huolimatta rangaistuksen takana on julkilausumaton odotus siitä, että lapsi pystyy ja hänen pitää aina käyttäytyä täydellisesti, poikkeuksetta.
Ymmärtää, että ns. huono käytös on vain lapsen yritys kertoa tärkeästä tarpeestaan parhaalla osaamallaan tavalla, vallitsevat olosuhteet ja aiemmat kokemukset huomioon ottaen. Huono käytös on tärkeä merkki siitä, että tärkeitä tarpeita on jäänyt huomiotta- joko meidän tai muiden lapsen elämään vaikuttavien aikuisten taholta. Tällaista käytöstä ei tulisi jättää huomioimatta, - aivan kuin savuhäyttimen ääntäkään ei tule jättää huomioimatta. Päinvastoin, huono käytös tulee nähdä mahdollisuutena - mahdollisuutena arvioida uudelleen omaa käyttäytymistään, oppia lisää lapsen tarpeista ja mahdollisuutena tyydyttää nuo tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla.
Albert Einstein kirjoitti: "Jokaisen vaikeuden takana lymyää mahdollisuus". Tämä yleispätevä totuus on olennaista vanhemmuudessa. Esimerkiksi, jos lapsi juoksee pallon perässä tielle, se on mahdollisuus opetella turvallisuutta vastaisuuden varalta. Vanhempi voi pyytää, että lapsi heittää tarkoituksella pallon tielle ja tulee sen jälkeen kertomaan vanhemmalle mitä tapahtui. Varsinainen opetus on, että sen sijaan, että olettaisi lapsen tietävän miten toimia, vanhemman pitää viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa opastaen turvalliseen käyttäytymiseen. Rangaistus on kaikkein tuhoisin vastaus tilanteeseen. Se on epäoikeudenmukaista, raivostuttavaa, hämmentävää ja se häiritsee lasta oppimasta sitä, mitä hänen tulisi oppia. Rankaisemisen sijaan tulisi lempeästi ja kunnioittavasti ohjata tilanteissa, joissa "huonoa käyttäytymistä" esiintyy - ne ovat tilanteita, jolloin lapsi voi yhdistää ohjeen elämäänsä. Tällöin voi tapahtua parhainta oppimista.
Kiintymysvanhemmuudella ohjattu lapsi oppii luottamaan itseensä, ymmärtämään itseään. Hän voi käyttää aikaansa aikuisena merkityksellisellä ja luovalla tavalla. Hänen ei tarvitse käyttää aikaansa yrityksiin selviytyä lapsuuden aikaisista haavoista tavoilla, jotka haavoittavat häntä itseään ja muita. Jos aikuisella ei ole tarvetta selvitellä menneisyyttään, hän voi elää täysillä tätä hetkeä.
Kuten kultainen sääntö opettaa, kiintymysvanhemmuuskin tarkoittaa tapaa kohdella lasta tavalla, jolla haluaisi itse lapsena tulla kohdelluksi ja tapaa, jolla haluaisi lastenlastensa tulevan kohdelluiksi. Kiintymysvanhemmuus antaa esimerkin rakkaudesta ja luottamuksesta.
Lapsilla on oikeus oppia myötätuntoa ja parhaiten he oppivat sitä esimerkin kautta. Jos lapset eivät opi myötätuntoa vanhemmiltaan, keneltä he sitten oppivat sitä? Loppujen lopuksi, kaikki lapset käyttäytyvät niin kuin heitä kohtaan on käyttäydytty - vanhemmat ja kaikki muut mukaan lukien.
Canadian Society for Prevention Cruelty for Children-järjestöön kuuluva kanadalainen psykiatri Dr. Elliot Baker määrittelee kiintymysvanhemmuutta kahden ominaisuuden kautta:
- Olla halukas ja valmis asettumaan lapsen asemaan ymmärtääkseen ja tunnistaakseen hänen oikeat tunteensa.
- Olla halukas ja valmis käyttäytymään tavalla, joka ottaa huomioon nuo tunteet.
Lyhyesti, kiintymysvanhemmuus on lapsen rakastamista ja häneen luottamista. Jos voi tehdä niin, pystyvät lapset vastavuoroisesti luottamaan aikuisiin ja toisiin ihmisiin ja olemaan luottamuksen arvoisia. Kasvattaja John Holt sanoi kerran kaiken kirjoittamansa olevan tiivistettävissä kahteen sanaan: "Luota lapseen". Tämä on kaikkein arvokkain lahja, jonka voimme vanhempina antaa.
Jan Hunt, M,.Sc. (suomeksi kääntänyt Margit Tikkanen-Haario)
Reprinted with permission of the author from The Natural Child: Parenting from the Heart (New Society, 2001), available on the Natural Child Project website at www.naturalchild.org.
Linkit: