Kiipeävät kesäkukat
Pääkirjoitus Hernekeppi 2/2003

Äidit opissa

Syksyllä on tapana aloittaa harrastuksia, ja lopettaa ne sitten ennen joulua, vähin äänin. Virtuaalisesti kokoontuva äitipoppoomme on aloittanut lukupiirin. Luemme yhdessä Jesper Juulin Viisas lapsesi - kohti perheen uutta arvopohjaa -kirjaa.

Juul on tanskalainen perheterapeutti, jonka perusajatuksia on se, että lapsi ei ole tabula rasa, tyhjä taulu, vaan jo syntymästään viisas. Ota lapsi vakavasti, on Juulin viesti vanhemmille. Tärkeämpää kuin mitä, on miten eli sisällön jyrää itse prosessi.

Juulin kirja on ravisteleva koska se luo aivan uudenlaisen pohjan aikuisten ja lasten kohtaamiselle. Autoritäärisille komentelijavanhemmille kirja opettaa, että on asioita joista lapsi saa ja osaa päättää itse, jos hänelle luovutetaan vastuu. Uusavuttomille vapaakasvattajille kirja neuvoo, että lapselle on annettava sitä mitä hän tarvitsee, ei aina sitä mitä hän haluaa.

Omat lapseni ovat olleet äidin koekaniineja. On ollut yllättävää havaita esimerkiksi vanhan tutun minä-puheen taika. Sen sijaan että karjuisin naama vinossa "Nyt heti kotiin!", olen testannut uutta tyyliä: "Minä olen väsynyt ja haluaisin jo lähteä kotiin." Subjektiivinen puhe on paitsi tehokasta, myös vapauttavaa. Se konkretisoi sen, että lapset ja heidän vanhempansa ovat yksilöitä, ihan oikeita persoonia, jotka voivat kohdata myös ilman rooleja.

Rivakan alun jälkeen kirjapiirimme on hiljentynyt. Tuulettuneet aivot tarvitsevat aikalisää. Juulin ajatukset vaativat sulattelua ja monta lukukertaa. Uskon ja toivon, että lukukokemuksestamme jää sellaiset henkiset pavut, että ne muskelimittaan kehittyessään
mullistavat kokonaisten perheiden elämän!

Jesper Juulin kirja ei ole ainoa helmi kirjamarkkinoilla. Omaan perheeseen sopivia vinkkejä voi löytää useista eri lähteistä. Alkuun pääsee vaikkapa inspiroitumalla Hernekepin erilaisia kirjoja esittelevästä jutusta (Kotiäiti inspiroituu kirjoista).

Antoisia lukuhetkiä!

PS. Miksi otsikossa mainitaan vain äidit? No siksi, että naiset ovat useimmiten niitä, jotka perheen sisällä esittelevät uudet ideat. Naiset ne kuulemma päättävät asunto- ja autokaupoistakin...

Minni Niemelä
lehtimoguli ja pääkepu

Päätoimittajan pikavalaisu