Kotiäiti inspiroituu kirjoista
Kotiäidin työstä todetaan aina samaa: se on yksinäistä, "asiakkaat" käyttäytyvät usein mielivaltaisesti ja heiltä saatu positiivinen palaute on vähäistä. Työn kädenjälki on näkyvissä vain hetken eikä etenemis- tai muitakaan esiin pääsemismahdollisuuksia juuri ole. Kotiäidille ei ole myöskään tarjolla muissa työpaikoissa tärkeänä pidettyjä visiointi- ja innostamiskoulutuksia, eikä tilannetta paranna, että koko muu maailma korostaa elämän olevan muualla. Mistä siis löytää inspiraatiota hiekkalaatikon laidalle?
Kirjahullu kääntyy tässäkin kirjojen puoleen. Kotiäitiä kiinnostaisi lukea muiden kotona lapsiaan hoitavien äitien kokemuksista ja tunnelmista, arkisista selviämiskeinoista ja vinkeistä, kotiäidin työn arvosta ja merkityksestä.
Innostavien kirjojen löytäminen vaatii kuitenkin salapoliisietsintöjä. Kotimainen tarjonta on viime vuosina rajoittunut ahdistuneisiin äitiyskriisien tilityksiin tai eri alojen asiantuntijoiden kuivakkaisiin "Vanhemmuus on hukassa"- raportteihin.
Ainoaksi todelliseksi pilkahdukseksi jää neljän lapsen äidin, kirjailija Tittamari Marttisen runo- ja mietelmäteos Äidin karkkipäivä (WSOY, 2003). Marttisen elämänmyönteiset runot ja Virpi Talvitien oivaltavat kuvat piristävät erityisesti niinä päivinä, kun lapsiarjen mielekkyys on kadoksissa ja äidin pinna vinkuu kireällä.
Laajempien lukemistojen löytämiseen tarvitaan vähintäänkin englanninkielen taitoa sekä internetiä. Esimerkiksi Amazonista (www.amazon.com) tilaus on helppoa sekä yllättävän nopeaa.
Ylärivi: Marttinen; Äidin karkkipäivä, Liedloff; The Continuum Consept, Davy, Voors; Elämäntapoja
Keskellä Natural Family Living, avattuna Natural Childhood, hansen; Mother Mysteries
Alarivi: Small; Our Babies, Ourselves, Salter; Mothering with Soul, Patterson, Bradley; Beyond the Rainbow Bridge
Kannustusta hoivatielle
Aikana, jolloin synnytyksestä kuuluu palautua ja lapsen läheisyydestä vapautua mahdollisimman nopeasti, rohkaisua elämään lapsen ehdoilla tuovat vaistovanhemmuuskirjat. Jean Liedloffin kantamista, pitkää imetystä ja läheisyyttä korostava klassikko The Continuum Concept on innoittanut monia.
Yequana-intiaanien elämää tutkinut Liedloff havaitsi, että vaikka intiaanivauvojen ravinnon- ja läheisyydentarpeisiin vastattiin viivyttelemättä, äitien elämä ei pyörinyt vain vauvojen ympärillä. Äitiensä jatkuvasti kantamina vauvat pääsivät tarkkailemaan elämää ilman, että olisivat olleet ahdistavuuteen asti tarkkailtuja keskipisteitä. Äitien elämä ei kangistunut pelkäksi vauvanhoidoksi lapsen syntymän jälkeen, vaan tavanomainen arkityö ja sosiaalinen elämä jatkuivat vauva liinassa.
Liedloffin mielestä lapsenhoidon kuuluisi olla muiden töiden rinnalla kulkeva luonnollinen projekti. Kirja pistää oikeutetusti ihmettelemään länsimaisen kotiäidin elämän kummallisuuksia, yksinäisyyttä ja tuen puutetta, mutta ratkaisua ongelmaan siitä ei löydy. Kotitöitä voi toki Suomessakin tehdä lapsi kantoliinassa, mutta itse perustilanne (se, että jokapäiväinen työ työpaikan muodossa on, useimmissa tapauksissa kaukana muualla) jää ennalleen. Kirja voi myös ahdistaa sellaista äitiä, jonka vauva ei jatkuvasta kantamisesta ja imettämisestä huolimatta olekaan täydellisen tyytyväinen. Liedloffin ajatuksiin voi tutustua laajemmin nettiosoitteessa www.continuum-concept.org
Meredith F. Smallin Our Babies, Ourselves (Anchor Books, 1999) vertailee perusteellisella otteella eri kulttuurien lastenhoitotapoja ja jäljittää erilaisten vauvanhoitokäsitysten tavoitteita.
Meillä päin esimerkiksi uskotaan, että vauvaa pitäisi kasvattaa ensimmäisestä elinpäivästään lähtien yleensä "palveluiden" (sylin ottaminen, imetys) lykkäämisen muodossa. Länsimaissa sekä vaikkapa Japanissa ihanteellisena pidetään vauvaa, joka osaa tyynnyttää itsensä mahdollisimman nuorena, joka ei vaadi paljoakaan. Monissa muissa kulttuureissa vauvaiän päätavoite on luoda vauvalle perusturvallisuuden tunne, ja siksi vauvan ainoana oikeana paikkana pidetään äidin tai muun hoitajan syliä. Vauvaiänkin käsite on liukuva. Suuressa osassa maailmaa vauvaksi käsitetään vielä kaksivuotias. Smallin kulttuurinen vertailu haastaa pohdiskelemaan onko varhain itsenäistävä, länsimainen malli paras mahdollinen.
Lapsen kasvaessa kasvatuskysymykset monimutkaistuvat. Jesper Juulin Viisas lapsesi on lapsen luontaista yhteistyöhalukkuutta puolustava kirja, joka korostaa lasten arvostuksen, tunnustuksen ja huomatuksi tulemisen tarpeita. Juul kritisoi sitä, että lapsia pidetään eräänlaisina puoli-ihmisinä, joita tulisi eri tavoin manipuloida, jotta he oppisivat "käyttäytymään ihmisiksi". Suurta osaa perinteistä kasvatuksesta Juul pitää turhana ja vahingollisena, ja selvittää kantaansa monin käytännön esimerkein.
Vanhemmuus on tärkeää työtä
Steinerpedagogisten kirjojen ylivoimaisen suurta osuutta lapsi-, ja kasvatusaiheisissa kirjoissa ei voi olla huomaamatta. Olkoon tavallinen lukija kirjojen hengentieteellisistä totuuksista mitä mieltä hyvänsä, tunnustettava ainakin on, että steinerpedagogit jaksavat pohtia lasta, perhettä ja lapsuutta uskomattoman perinpohjaisella otteella.
Kuinka äidit tai isät voisivat kehittää "ammattiaan"? Ideoita joka lähtöön löytyy Gudrun Davyn ja Bons Voorsin toimittamasta kirjasta Elämäntapoja - perhe-elämän kysymyksiä (Suomen antroposofinen liitto, 1999, alk. 1985 Lifeways). Kirjasta löytyy pohdiskelevia kirjoituksia nykyajan äitiydestä, äitien tukiryhmien merkityksestä, yksinhuoltajuudesta, lasten ruokailusta, viikko - ja vuosirytmien rakentamisesta perheeseen, lastenkasvatuksesta, satujen ja värien merkityksestä lapsille, jopa lasten vaatetuksesta.
Kirjoittajien lähtökohta on ollut vakaumus siitä, että koti on mahdollista nähdä vankityrmän sijasta maailmankaikkeutena. Vanhemmuus on tärkeätä työtä, se voi olla tyydyttävää, siinä voi kehittyä. Työn haastavuutta ei kuitenkaan kaunistella.
Esimerkiksi Kevin McCarthy kuvaa ensimmäistä talveaan koti-isänä kaunan, depression ja vihan täyttämäksi: "Olin ollut ulkopuolisessa maailmassa, minut oli huomattu, olin saanut asioita tapahtumaan, ollut vastuussa, ottanut vastuuta. Entä nyt? Kuka huomasi kuinka sievästi taitoin vaipat? Mitä tapoja puhdistaa pesuallas oli olemassa?"
Kuukausien myötä Kevin huomasi, että myös kotona oleminen voi olla luovaa ja tyydyttävää: "Siinä saattoi käyttää - itse asiassa se edellytti - ihmisen voimavaroja joka tasolla: näppäryyttä, kärsivällisyyttä, huumoria, älykkyyttä, tietoisuutta. Kaikkia näitä tarvittiin vaikkapa vain pyykin saamiseksi narulle."
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin ilmestynyt kirjan jatko-osa, jota ei ole vielä suomennettu, More Lifeways (Hawthorn Press, 1997), keskittyy isompien lasten kanssa elämiseen. Kirjan artikkeleissa pohditaan television ja muun massamedian vaikutusta lapsiin, koulunkäynti- ja harrastuskysymyksiä, vanhempien parisuhdetta sekä yksinhuoltajuutta, murrosiän erityishaasteita sekä vanhemman omaa henkistä kasvua. Parissakin artikkelissa keskitytään erityisesti tyttöjen kasvatukseen, syömishäiriöihin ja positiivisen naisen mallin vaalimiseen.
Steinerlinjasta innostuneita voi inspiroida myös Barbara J. Pattersonin ja Pamela Bradleyn kaunis kirja Beyond the Rainbow Bridge - Nurturing our children from birth to seven (Michaelmas press, 2000).
Luomu- tai vaihtoehtosuuntautuneille John B. Thomsonin toimittama Natural Childhood (Gaia Books) on aarreaitta. Vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 1994, se on uusien painosten ansiosta edelleen saatavissa vaikkapa Amazonissa tai omaan kirjakauppaan tilattuna.
Inspiroiva kirja antaa valtavasti vinkkejä elämään lasten kanssa. On ohjeita leluntekoon, luontoretkiin, ja perinteisiin peleihin ja leikkeihin. Tärkeimmät vaihtoehtoiset koulutussuuntaukset kuten steinerpedagogiikka, Montessori sekä Camphill esitellään, vaikka kirjan perusvire onkin steinerpedagogiikassa.
Saman laajuusluokan kirja ilman steinerväritystä on Mothering-lehden julkaisema, vaistovanhemmuutta tukeva Natural Family Living (Pocket Books, 2000), jota voi tilata Mothering-lehden sivuilta www.mothering.com.
Kotiäitikö Jumalatar?
Räntäsateessa leikkipuistossa seisotun aamupäivän jälkeen arjen harmauden hyydyttämää äitiä voivat kohottaa jumalatar-aiheiset maalailut.
Kirjassaan Mothering with Soul (1999, Hawthorn Press) Joan Salter korostaa kotiäidin työssä olevan suurta kauneutta ja tärkeyttä. Kirjoittaja rinnastaa kotiäidin työn ylevästi alkemiaan ja kreikkalaisen luojajumalatar Eurynomen toimeen. Äiti on se, joka muuttaa kaaoksen järjestykseksi ja harmoniaksi, äitiys on todellinen sydämen ura.
Salter kannustaa äitejä näkemään kotiäitivuodet naiselle annettuna sisäisen kehittymisen mahdollisuutena, erityisenä aikana, jolloin nainen voi kehittää perinaisellisia uhrautuvan rakkauden ja antamisen lahjojaan. Äitinä saa tilaisuuden oppia kuuntelemaan koko olemustaan pelkän järjen kuuntelemisen sijasta.
Työ-elämän vauhdista pudonnutta äitiä voivat lohduttaa Salterin kysymykset naisten vapautusliikkeen tiimoilta: "Mitä ON vapaus? Ja miksi katsotaan, että sitä on helpompi tavoittaa toimistossa kuin oman kodin rauhassa?" Salter uskoo vapauden olevan sisäinen, sielullinen tila, jolla on vähän, jos lainkaan, tekemistä ulkoisten olosuhteiden kanssa.
Sokerina vanhemmuuskirjojen pohjalla on oma suosikkini, Maren Tonder Hansenin kirja Mother Mysteries (Shambhala, 1997). Tämä psykoanalyytikon ja kolmen lapsen äidin kirjoittama kirja hyppii perinaisellisella logiikalla jungilaisista arkkityypeistä ja jumalatarhahmoista Hansenin omiin arkipäivän äitiyskokemuksiin.
Hansen kertoo mukaansatempaavasti ja huumorilla omista äitiyden vaiheistaan; siitä miten primitiivinen vauvakuume "sieppaa" järkevän uranaisen, miten keskellä hormonimyrskyjä seilaavan äidin tajunta heittelee symbolisista unista liioiteltuihin, lapsen turvallisuutta koskeviin uhkakuviin. Siitä, millaisia tunteita äidissä herättää epäluotettava, mitä epäsopivimmalla hetkellä loparit ottava lastenhoitaja, arkkityyppinen neito (kateutta, koska äitikin haluaisi joskus vain jättää kaiken muiden hoitoon ja häipyä huvittelemaan). Miten jokaisen lapsen syntymä tuo omanlaisensa haasteet, kasvuprosessit, onnen hetket ja itkut. Ja miten kolmen raskauden jälkeen äidin on hyväksyttävä sekin järkyttävä tosiasia, että hän muistuttaa vartaloltaan muinaista Willendorfin Venuspatsasta.
Juuri sitä, jota usein käytetään selluliittimainosten kauhukuvana.
Teksti Marikka Bergman
Linkit: