Vaihtoehtovauvan aurinkoloma

Etelän loma vauvan kanssa: leppoisaa oloa ja perheen yhteistä aikaa tai hermojen kiristelyä ja tavararöykkiöiden raahaamista. Kumpaan vaaka kallistuu, riippuu paljon vauvan perusluonteesta, mutta myös arkielämän hoitorutiineilla ja valinnoilla on matkan sujumisessa merkittävä osansa.

Minttu, reissun aikaan 10 kuukautta, matkasi isän ja äidin kanssa marraskuussa Kyprokselle talvikaudeksi rauhoittuneeseen Agia Napaan. Matkakohdetta mietimme varmasti samoilla perusteilla kuin useimmat muutkin vauvan kanssa matkustavat. Halusimme kohteen, jonne olisi lyhyt lentomatka. Lämmintä piti olla, muttei liian kuuma ja suurkaupunkien sijaan kiinnostivat hiljaisemmat kohteet, joista kuitenkin löytyisivät tarvittavat palvelut.

Matkatavaroiden valinnassa perustelut kulkivatkin sitten omaperäisemmillä linjoilla. Olimme päättäneet, että koko perheen matkatavaroita varten otetaan kaksi laukkua, isompi matkalaukku koneen ruumaan ja sisälle matkustamoon pieni lentolaukku, johon pakataan tärkeimmät tavarat. Laukkuja oli saman verran kuin niitä oli ollut edellisellä etelän lomallamme, vaikka silloin matkasimme mieheni kanssa kaksin ja Minttu oli vasta tulevaisuuden haaveissa.

Ei ilman kantoliinaa, tai kahta

Kantoliina on Mintun kulkupeli kotimaassa, ja itsestään selvää oli, että sellainen lähtee mukaan myös matkalle. Enemmän päänvaivaa aiheutti se, millainen kantoliina mukaan tulisi. Päädyimme lopulta Hug-a-Bub-liinaan siksi, että arvelimme ohuen trikoon olevan helteellä kudottua liinaa miellyttävämpää. Käytännössä huomasin lisäksi, että joustava liina oli paikallaan lentokentällä ja -koneessa. Se vei takin alla vähän tilaa, eivätkä solmut painaneet koneessa istuessa.

Kantoliinan rooli ainoana kulkupelinä oli matkan onnistumisessa niin merkittävä, että rajallisesta laukkutilasta huolimatta matkaan varaliinaksi tuli myös kuutoskoon Didymos. Sille oli käyttöä selkäreppuliinana, ja siihen Minttu myös iltaisin nukahti. Vesiliinakin olisi ollut matkalla hyödyllinen, mutta meillä ei sellaista ollut.

Rattaiden ottamista mukaan emme edes miettineet, ja vähänpä niille olisi käyttöä ollutkaan. Vietimme paljon aikaa kävellen pehmeillä rantahietikoilla, joilla olisi ollut tuskallista työntää edes isoilla ilmapyörillä kulkevia kuomurattaita matkarattaista puhumattakaan. Seikkailimme myös vuokra-autolla ja poikkesimme katsomassa nähtävyyksiä, joille olisi ollut vaikea päästä ilman kantoliinaa.

Mintun ruoat otimme mukaan Suomesta, ja se olikin ihan toimiva ratkaisu. Etukäteen on mahdotonta tietää, mitä matkakohteessa on tarjolla eikä herkkävatsaisen lapsen kanssa kannata pilata lomaansa vieraan pöperön mahdollisesti aiheuttamilla vatsavaivoilla. Pakkasimme mukaan puurohiutaleita, soseita ja sormiruoaksi riisikakkuja ja maissinaksuja. Jälkeenpäin tosin luimme jostain esitteestä, että elintarvikkeiden tuominen Kyprokselle on kiellettyä. Saatoimme siis syyllistyä tietämättämme salakuljetukseen, mutta tuskin koviin törkeään, sillä Minttu söi kymmenen kuukauden iässä kiinteitä yhden pikkupurkillisen päivässä ja matkalle varatut määrät olivat pieniä.

Kakkarumbaa

Kestovaippoja emme matkalle ottaneet, vaikka se mielessä kävikin. Hotellissamme olisi ollut pesukone, mutta kun käyttöohjeet eivät ole lempilukemistani suomeksikaan, arvelimme, että kyproslaisen automaattipesukoneen kesyttäminen saattaisi olla meille turhan haasteellinen tehtävä. Meitä mietitytti myös se, kuinka vaipat saisi kuivaksi. Villaisia vaippahousuja sen sijaan varasin mukaan, ja ne olivatkin tarpeen. Matkaa edeltävällä viikolla Mintun korvasta löytyi tulehdus ja lääkkeeksi määrätty antibioottikuuri pani vatsan sekaisin maitohappobakteereista huolimatta. Menomatkalla lentokoneessa ripuli oli pahimmillaan. Puin korkeavyötäröiset, napakat villahousut kertakäyttövaipan päälle, ja niiden ansiosta ripulikakat eivät nousseet niin helposti selkää sotkemaan, eivätkä vetiset tuotokset vuotaneet läpi päällysvaatteisiin asti.

Ripuli kesti muutaman päivän, ja perille päästyämme Minttu oli nuo päivät lähes täysimetyksellä. Välillä tarjosin pari maissinaksua, mutta ne tulivat housupyykkinä ulos pian syömisen jälkeen, mikä hillitsi halua houkutella neitiä enemmille syömisille. Onneksi äidinmaito suli paremmin, eikä ripulia tullut kuin kerran pari vuorokaudessa. Ilman imetystä vaihtoehtoja olisi ollut kaksi: pitää pientä lasta nälkäpaastolla tai olla puolet lomasta peppupesuvalmiuksin loukussa hotellilla.

Pesän rakennus

Hotelliin päästyämme löysimme huoneistomme makuuhuoneesta parhaat päivänsä nähneen matkasängyn. Kuka ikinä olikin hotellille kolme tähteä antanut, ei ollut varmaan mokomaa kapistusta nähnyt ja jos silloin olikin, sitä ei varmaan ollut sen jälkeen kukaan pessyt. Ihminen, joka on nukkunut kolmanneksen elämästään koiran vieressä ei ole taipuvainen ylihygieenisyyteen, mutta sängyn laidat saivat kyllä minut kaipaamaan Toluja ja Sifonetteja. Edellisten puuttuessa olisin varmaan lastani suojellakseni ryhtynyt siitä paikasta perhepetiläiseksi, jos en olisi ollut sitä jo entuudestaan.

Hinasimme aikuisten nukkumasijoiksi tarkoitetut jenkkisängyt vierekkäin ja huomasimme niiden olevan eri paria. Korkeuseroa oli juuri sen verran, että keskellä nukkuva olisi jäänyt ikävästi kovan patjan reunan päälle. Minua hirvitti myös sängyn korkeus. Kotona sänkymme on matalampi. Lisäksi se on toiselta reunaltaan seinässä kiinni, päädystä putoamisen estää pinnasänky, ja avoimen laidan puolella on yöllä vielä patja lattialla sängyn vieressä putoamista pehmustamassa. Ongelma ratkesi sillä, että otimme jenkkisängyistä päällimmäiset patjat pois ja teimme niistä lattialle turvallisen makuupaikan. Sänkyjen rungot me kasasimme päällekkäin huoneen nurkkaan yhdessä virattoman matkasängyn kanssa. Siivoojia järjestelymme hymyilytti. Ikävää, etteivät he osanneet englantia. Olisi ollut hauska kuulla, mitä he siitä tuumailivat.

Huoneistohotelli on perhelomalaiselle näppärä vaihtoehto. Ruokahuolto oli helppo järjestää ja kahden huoneen huoneistossa oli tilaa touhuta. Sänkyjen lisäksi huoneistomme ei juuri tarvinnut muokkaamista kelvatakseen perheemme pesäkoloksi. Liian kiinnostavat sähköjohdot vedimme vielä teipillä pois konttaajan ulottuvilta. Mintulle huoneiston mieleisin paikka oli parveke, jonne piti vaipanvaihdoilla karata tanssimaan peppu paljaana kaidetta vasten naapureitten naurettavaksi. Ihana osa perhelomakokemusta olivat myös yhteiskylvyt, joista ei kotona pienessä vauvan ammeessa pääse nauttimaan.

Rantaleikkejä

Päivisin kiertelimme rantoja ja välillä poikkesimme kahviloissa. Keikkuva liinakyyti piti huolen päiväunista. Välillä Minttu torkkui koko unensa liinassa, toisinaan etsimme rannalta katvepaikan ja laskimme pikkumatkalaisen pyyhkeen päälle uinumaan. Rantaleikeistä suosituimmat olivat "karkaa ja konttaa veteen" sekä "maista hiekkaa". Ensimmäinen muistutti meitä vanhempia vaihtovaatteiden tarpeellisuudesta. Suolaveteen kastunut body piti tietysti riisua ja koska vaihtovaatteita ei ollut, oli pieni vesipeto kuljetettava kantoliinassa hotellille pelkässä vaipassa, joita onneksi oli mukana useampia kappaleita. Jälkimmäinen leikki sai meidät kiitollisiksi siitä, että synnytyssairaalan hoitajat aikanaan tulivat tupanneeksi tutin tyttösen suuhun. Mitä ikinä olenkin tutista ajatellut, oli se rantaleikeissä hiekkasuodatin vailla vertaa.

Mukava yksityiskohta liinalapsen kanssa matkustavalle oli se, että pienimmästäkin kahvilasta löytyi aina lapselle syöttötuoli, johon lapsen sai istumaan oman ruokailunsa ajaksi. Tuolit olivat usein näkösällä tai sitten tarjoilijat tarjoutuivat tuomaan sellaisen takahuoneesta heti sisälle päästyämme. Suomessa syöttötuolia ei ole löytynyt läheskään aina, ja olen joskus liinan kanssa liikkuessani kadehtien katsellut, kuinka helposti äiti saa kahvinsa nautiskeltua lapsen istuessa rattaissa.

Kantoliinakyyti herätti ihastusta niin muissa turisteissa kun paikallisessa väestössäkin ja saimme osaksemme paljon lämpimiä katseita. Välimeren kulttuureille tyypilliseen tapaan kyproslaiset rakastavat lapsia. Lapset hoidetaan kotona, heistä huolehditaan, ja aikuinen on aina läsnä. Ravintoloissa lapsirakkaus yhdistyy mukavasti palvelunhaluun. Mintun ei tarvinnut koskaan tylsänä odotella meidän aterioimistamme, vaan aina löytyi henkilökuntaa keksimään pikkuiselle viihdykettä.

Korvatulehduksesta ja ripulista huolimatta Minttu oli koko matkan ajan hyväntuulinen ja nautti silminnähden lämpimistä päivistä. Isän läsnäolo oli tyttöselle mieleen, ja liinakyytikin maistui isän kanssa makealta. Ikimuistoiseksi matkan tekivät myös Mintun ensiaskeleet, jotka hän otti hotellihuoneessamme neljäntenä matkapäivänämme.

teksti ja kuvat: Mira Tapiala

Anna palautetta jutusta