Kirkilionis vakuuttaa kantamisen eduista
Lapsen kantaminen kantoliinassa kiinnostaa ja herättää kysymyksiä. Evelin Kirkilioniksen kirjoittaman, Sirpa Alkusen suomentama ja Phasmascriptin kustantama kirja LAPSI KAIPAA KANTAMISTA - kaikki kantovälineistä ja kantamisen eduista vastaa useimpiin kysymyksiin selkokielellä. Kirja on tutkijan kirjoittama kiihkoton kirja kantamisen eduista ja erilaisista kantovälineistä, ei aktiivikäyttäjän ylistyspuheenvuoro kantamisen puolesta. Kirja sopii erityisen hyvin tietolähteeksi kaikille, jotka haluavat tietää miksi ja miten lapsi kantamista kaipaa.
Kirkilioniksen kirja jakaantuu kahteen osaan, ensimmäisessä osassa hän vastaa kysymykseen miksi lapsi kantamista kaipaa. Toinen osa keskittyy käytäntöön, millä ja miten lasta kannetaan. Kirjassa esitellään kantoreput (rintareput), kantorinkat ja sidottavat kantoliinat. Muita kantovälineitä käsitellään lyhyessä luvussa, joka on termistöltään hieman sekava.
Kannettava sammakkoasentoinen
Kirjan ensimmäisessä osassa kuvataan kiehtovasti ihmislapsen lajihistoriaa; paljastuu, että me olemme mukautuneet aktiivisiksi kannettaviksi, emmekä ole emoa odottelevia pesäviipyisiä. Tässä osassa selvitetään myös syy siihen, miksi lasta pitää kantaa nimenomaan lapsen reidet leveässä sammakkoasennossa. Luontevin paikka ihmislapselle on lonkalla, johon sammakkoasentoinen vauva sujahtaakin helposti.
Kirjassa toistetaankin usein kantamisen perussoppia: lasta tulisi kantaa jalat koukistuneina leveään sammakkoasentoon ja niin, että jalkojen välissä on kangasta polvitaipeesta polvitaipeeseen. Asento on anatomisesti oikea, toisin kuin useimpien kantoreppujen asento, jossa lapsi roikkuu vain kapea kangaskaistale haarojen välissä jalat maata kohden. Tälläisessä repussa lapsen lonkkanivelet eivät ole suotuisassa asennossa ja reisiin kohdistuu paine, joka entisestään rasittaa lonkkaniveltä.
Kantamisella voi hoitaa lonkkadysplasiaa
Kirkilionis kertoo lonkkadysplasiasta ja kantoliinoista ja osoittaa vääräksi väitteen siitä, että kantaminen aiheuttaisi lapselle selkärangan kehityshäiriöitä. Lonkadysplasiaa on jopa mahdollista hoitaa - ainakin lievissä tapauksissa - lasta kantamalla, ja mm. japanilainen lääkäri Shigeo Nagura on näin tehnytkin jo 1940-luvulla. Mielenkiintoinen on myös tieto, että leveässä sammakkoasennossa kannettaessa ja lonkkadysplasian hoitoon tarkoitetussa lonkkalastassa lapsen jalat ovat auki samassa kulmassa. Koska kantamisen on virheellisesti epäilty olevan vaarallista, kirjassa vertaillaan eri tutkimustuloksia kannettujen lasten hoitoa vaativista selkävaivoista, joita ei esim. Kirkilioniksen omassa noin 200 lasta käsittävässä tutkimuksessa ilmennyt lainkaan. Saksan Baden-Württembergin osavaltion terveysviranomaisten tutkimuksessa 1991-95 hoitoa vaativia ryhtihäiriöitä ja virheasentoja todettiin 1,2 -2,3 prosentilla, mutta tutkimuksesta ei käy ilmi miten ne on kerätty ja minkälaatuisesta kantamisesta on ollut kysymys. Kirkilioniksen tutkimus käsittää 196 lasta ja kantoajat ovat tarkoin selvillä. Loppupäätelmä tutkimuksesta on, että pitkätkään kantoajat - jopa 4-10 tuntia päivittäin - oikeanlaisessa kantovälineessä ja - asennossa kannetut lapset eivät kärsi selkärangan kehityshäiriöistä sen useimmin kuin muutkaan lapset.
Kantaminen luo mahdollisuuksia
Kirkilionis käsittelee kantamista myös kehityspsykologian näkökulmasta. Kantamisen aiheuttama liikeärsytys tukee lapsen tervettä fyysistä kasvua ja kehitystä, ja ihokosketus ja liikeaistimukset edistävät mm. lapsen kehon tuntemusta ja aistiärsykkeiden vastaanottokykyä.
Oma lukunsa kirjassa on myös lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteelle. Kirkilionis toteaa, että kantaminen antaa hyvät mahdollisuudet onnistuneelle suhteelle, mutta se ei ole sille mikään tae tai edellytys. Kannetun lapsen arvellaan usein olevan takertuva ja kasvavan läheisriippuvaiseksi, mutta havaintojen perusteella asia näyttäisi olevankin päinvastoin: tiiviissä fyysisessä kontaktissa olleet lapset uskaltautuvat vaivatta irrottautua itsenäisesti tutkimaan ympäristöään.
Täsmäohjeistusta
Käytännön kanto-osiossa neuvotaan erittäin perusteellisesti kuinka tehdään merimiessolmu, kuinka liina kiristetään, kuinka ns. taitosreuna asetellaan sekä neuvotaan vaihe vaiheelta perussidonnat variaatioineen (kehtosidonta, kengurusidonta, kietaisuristisidonta, ristisidonta, selkäreppusidonta, lantiosidonta). Ohjeet ovat niin yksityiskohtaiset, että niiden avulla aloittelijakin varmasti onnistuu. Jos nyt ei ensimmäisellä kerralla kaikissa sidonnoissa, niin ainakin yhdessä tai kahdessa. Sidonnat esitetään myös selkein piirroskuvin.
Mukana on mukavia pieniä huomioita kantamisesta ja liinan sitomisesta, mutta joitain tärkeitä vinkkejä puuttuu. Liinan taittamisesta pituussuunnassa kaksinkerroin ei mainita, vaikka se on varteenotettava keino kesyttää pitkä liina helpommin käsiteltäväksi. Lisäksi liina tulee samalla tukevammaksi ja sidonnat siistimmän näköisiksi.
Alan sanasto muotoutuu
Kirja on mahtava tietopaketti, mutta sieltä täältä huomaa, että suomentaja ei ole ehkä täysin perehtynyt alan sanastoon. Kirjassa puhutaan esimerkiksi kantoliinojen sijoittelumahdollisuuksista ja sidontamalleista, kun käytössä oleva sana on sidontatapa. Rintareppu on korvattu kirjassa kantoreppu-sanalla. Sanasto tosin elää käyttäjien keskuudessa kaiken aikaa, etenkin, kun uusia liinamerkkejä ja liinatyyppejä suorastaan tulvii myyntiin. Uutuuksista (trikooliinat, uusvanhat neliöliinat, vesiliinat) Kirkilioniksen kirjassa ei puhuta, siinä käsitellään vain yleisimpiä markkinoilla olevia kantovälineitä eli reppuja, rinkkoja ja pitkiä, kudottuja ja sidottavia liinoja.
Kirja on mainittuja pieniä käännösepätarkkuuksia lukuun ottamatta hyvin toimitettu. Se on painovirheetön, taitettu selkeälukuiseksi, lähdeviitteet ovat kohdallaan ja hyvin jaoteltu kappaleittain. Kannen piirroskuvat sopivat kirjan luonteeseen hyvin, miltei alkuperäisen kirjan mainosmaista kuvaa paremmin. Suomenkielisen laitoksen esipuheen on kirjoittanut Mette Almay, saksankielisen alkuteoksen esipuheen Jirina Prekop.
Lapsi kaipaa kantamista, saksankielinen alkuteos Ein Baby will getragen sein, 1999 Kösel-Verlag GmbH & Co, Munchen, suomenkielinen laitos Phasmascript Ab Oy, suomentanut Sirpa Alkunen, piirrokset Maria Ackmann, valokuvat Evelin Kirkilionis, kansi Satu Hanhijoki, Phasmascript, painettu Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2003
Lue myös koelukijan mietteet kirjasta!
teksti ja kuvat: Minni Niemelä
Linkit: