Hyvä, paha äiti
Vanhemmuuden suuri vastuu
Kun sain käsiini Merja Laitisen kirjan Häväistyt ruumiit, rikotut mielet, en ollut aivan varma pystynkö lukemaan sen. Lapsiin kohdistuva pahuus tai väkivalta tuntuu minusta niin raskaalta, että minun on vaikea lukea tai katsoa edes fiktiota, jossa lapsia satutetaan. Aihe oli kuitenkin niin kiinnostava, ettei se jättänyt minua rauhaan. Merja Laitinen kuvaa kirjassaan perheen sisäistä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä uhrin näkökulmasta. Juuri kirjan näkökulma kiehtoi minua, luultavasti en olisi koskaan tarttunut kirjaan, jossa hyväksikäyttöä käsitellään kliinisesti tapahtumakuvauksena.
Laitisen kirja oli koskettava ja järkyttävä, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kirjaa oli vaikea jättää käsistä ja luin ahmien - kunnes tuli täydellinen stoppi. Kirjan lukeminen alkoi tuntua jotenkin kummallisen väärältä, pahalta - aivan kuin minulla ei olisi oikeutta edes lukea jotain tällaista. Tunsin itseni likaiseksi. Olin niin ahdistunut, että minun oli pakko laittaa kirja syrjään useaksi viikoksi.
Miksi minusta tuntui tällaiselta? Merja Laitisen kirja ei ole mitään sosiaalipornoa tai kauheuksilla mässäilyä, vaikka se kertookin hirvittävistä teoista ja kohtaloista. En oikeastaan ahdistunutkaan hyväksikäyttötapahtumista, vaan siitä kuka hyväksikäyttäjä oli. Perheen sisäisessä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä on lapselle rakas ja läheinen ihminen: isä, äiti, isäpuoli, veli, sisar, isovanhempi. Olisin halunnut leimata heidät täysin poikkeaviksi ihmisiksi, sairaiksi hirviöiksi, mutta minun oli vaikea tehdä niin. Minun oli pakko kohdata se, ettei kaikissa kodeissa lapsi ole turvassa edes läheisiltään. Äitinä minun oli myös hyvin vaikea ymmärtää, miten äiti voi tehdä lapselleen jotain niin pahaa.
Äiti hyväksikäyttäjänä
Sukupuoli on monellakin tavalla merkittävä tekijä seksuaalisessa hyväksikäytössä. Usein hyväksikäyttö on sukupuoleen sidottua: useimmiten uhri on tyttö, hyväksikäyttäjä mies. Käsitys siitä, ettei mies voi olla seksuaalisen väkivallan uhri elää edelleen. Yhdistettynä maskuliinisuuden myytteihin tämä tekee usein poikien uhriutumisen mahdottomaksi, ja sitä kautta myös avun saaminen on vaikeaa.
Yhteiskuntamme on vaikea myös kuvitella, että nainen voisi toimia hyväksikäyttäjänä. Laitinen toteaakin: "Vallitseva käsitys on, ettei hellä Madonna-äiti voi tehdä pahaa lapsilleen." Perheväkivaltaa koskevat tutkimukset kuitenkin osoittavat tämän käsityksen vääräksi. Myös yksi Merja Laitisen tutkimuksen miehistä oli joutunut lapsena äitinsä sadistisen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu, joten ilmiön yleisyyttä on vaikea arvioida.
Syyllistä etsimässä
Julkisissa keskusteluissa vastuu seksuaalisesta hyväksikäytöstä sijoitetaan yleensä kaikille muille paitsi hyväksikäyttäjälle. Merja Laitisen mukaan nainen, äiti, syyllistetään usein hyväksikäytöstä silloinkin kun hyväksikäyttäjä on joku muu. Laitisen tutkimuksen uhrit puhuivat haastatteluissa enemmän äidistä kuin varsinaisesta hyväksikäyttäjästä, ja uhrien viha kohdistui usein juuri äitiin. Viha kumpusi siitä, ettei äiti huomannut hyväksikäyttöä. Myös aihepiiriä koskenut tutkimus on usein keskittynyt etsimään syytä äidistä. "Jos uhrista ei löytynyt syytä seksuaaliselle hyväksikäytölle, siirryttiin äitiin", Laitinen toteaa. Merja Laitinen on hakenut syitä naisten syyllistämiselle myös esimerkiksi kristinuskon käsityksestä naisen synnillisyydestä.
Merja Laitisen mukaan kaikkeen äitiyttä ja naiseutta sivuavaan keskusteluun liitetään voimakkaasti käsitykset hyvästä ja oikeasta äitiydestä. Laitinen yhdistää syyllistämiskeskusteluun myös joskus esitetyn ajatuksen siitä, että esimerkiksi pitkä imetys olisi itse asiassa lapsen hyväksikäyttöä. Laitisen mielestä tässä on ilmeisesti kyse siitä, että itselle tuntematon ja vieras asia yhdistetään helposti johonkin negatiiviseen. "Turvallisen läheisyyden antaminen lapselle ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa", Laitinen toteaa.
Seksuaalisuuden rasittama vanhemmuus
Lukukokemukseni teki minut tietoiseksi siitä miten herkkä lapsen ja vanhemman välinen suhde on. Lapsella on oikeus tulla rakastetuksi, suojelluksi, kunnioitetuksi ja lapsella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Hetkellisesti tulin myös korostetun tietoiseksi siitä, miten itse suhtaudun lapsiini, miten heitä kosketan, miten he koskettavat minua. Jos pelkkä hyväksikäytöstä lukeminen voi aiheuttaa tällaista, miltä mahtaakaan tuntua äidistä tai isästä, joka on joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi?
Merja Laitinen kertoo, että äidiksi ja isäksi tuleminen ja lapsen ja vanhemman välinen suhde herättää seksuaalisen hyväksikäytön kokeneissa paljon pohdintoja. Omat lapsuuden kokemukset heijastuvat uhrin lapsi-vanhempisuhteeseen ja suhteesta tulee seksuaalisuuden rasittamaa. Arki on usein jatkuvaa oikeutuksen hakemista omille toimintatavoille. Vanhemmuutta rasittaa pelko siitä, että satuttaa jotenkin omaa lastaan. Laitisen mukaan yksi aihepiiriin liittyvistä myyteistä on se, että hyväksikäyttötaipumus periytyy. Uhrit eivät kuitenkaan aina luota itseensä vanhempina ja tämä aiheuttaa sen, että he pelkäävät normaalin hellyydenkin antamista. Merja Laitinen kuvaa erään uhrin pohtineen jopa sitä, onko oikein pitää lasta sylissä. Osa Laitisen haastattelemista ihmisistä oli tehnyt tietoisen valinnan olla perustamatta perhettä. "Lapsien saaminen tuli kuitenkin esille uhrien puheissa toteutumattomana toiveena", Laitinen mainitsee.
Vanhemmuus ja lapset olivat niitä harvoja ilon, onnen ja onnistumisen kokemuksia, joita Merja Laitisen tutkimuksen ihmiset toivat esille. Lapset ovat vahvasti voimaa antavia ja toimivat elämän ankkureina, syynä elää. Lapset ovat myös antaneet syyn lähteä käsittelemään hyväksikäyttökokemuksia ja alkaa rakentaa itseä uudelleen. "Omassa lapsessa näkee konkreettisesti pienen itsen ja lapsen avuttomuuden ja sen, ettei lapsi ole syyllinen", Laitinen kuvaa.
Katsoessani omia lapsiani hätkähdän miten hauras ja avuton lapsi on. Lapsi, niin pieni, niin luottavainen, niin riippuvainen minusta. Lapsi, joka rakastaa minua ehdottomasti. Miten suuri vastuu minulla onkaan! Vanhemman velvollisuus on suojella ja hoivata lastaan - mutta miten suojaton lapsi onkaan kohdatessaan väkivaltaa läheisen ihmisen taholta.
Pienen tauon jälkeen pystyin taas jatkamaan Laitisen tutkimuksen lukemista. Nyt kirja avautui minulle aivan uudella tavalla. Pystyin löytämään oman pahan oloni takaa sen tärkeimmän: uhrin äänen. Ällöttely, kauhistely ja ajattelematta jättäminen eivät auta ketään. Merja Laitinen on oikeassa: se pieni viaton lapsi ansaitsee tulla kuulluksi.
Lisää aiheesta:
Laitinen, Merja: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä (Vastapaino 2004).
Kun sain käsiini Merja Laitisen kirjan Häväistyt ruumiit, rikotut mielet, en ollut aivan varma pystynkö lukemaan sen. Lapsiin kohdistuva pahuus tai väkivalta tuntuu minusta niin raskaalta, että minun on vaikea lukea tai katsoa edes fiktiota, jossa lapsia satutetaan. Aihe oli kuitenkin niin kiinnostava, ettei se jättänyt minua rauhaan. Merja Laitinen kuvaa kirjassaan perheen sisäistä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä uhrin näkökulmasta. Juuri kirjan näkökulma kiehtoi minua, luultavasti en olisi koskaan tarttunut kirjaan, jossa hyväksikäyttöä käsitellään kliinisesti tapahtumakuvauksena.
Laitisen kirja oli koskettava ja järkyttävä, mutta erittäin mielenkiintoinen. Kirjaa oli vaikea jättää käsistä ja luin ahmien - kunnes tuli täydellinen stoppi. Kirjan lukeminen alkoi tuntua jotenkin kummallisen väärältä, pahalta - aivan kuin minulla ei olisi oikeutta edes lukea jotain tällaista. Tunsin itseni likaiseksi. Olin niin ahdistunut, että minun oli pakko laittaa kirja syrjään useaksi viikoksi.
Miksi minusta tuntui tällaiselta? Merja Laitisen kirja ei ole mitään sosiaalipornoa tai kauheuksilla mässäilyä, vaikka se kertookin hirvittävistä teoista ja kohtaloista. En oikeastaan ahdistunutkaan hyväksikäyttötapahtumista, vaan siitä kuka hyväksikäyttäjä oli. Perheen sisäisessä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä on lapselle rakas ja läheinen ihminen: isä, äiti, isäpuoli, veli, sisar, isovanhempi. Olisin halunnut leimata heidät täysin poikkeaviksi ihmisiksi, sairaiksi hirviöiksi, mutta minun oli vaikea tehdä niin. Minun oli pakko kohdata se, ettei kaikissa kodeissa lapsi ole turvassa edes läheisiltään. Äitinä minun oli myös hyvin vaikea ymmärtää, miten äiti voi tehdä lapselleen jotain niin pahaa.
Äiti hyväksikäyttäjänä
Sukupuoli on monellakin tavalla merkittävä tekijä seksuaalisessa hyväksikäytössä. Usein hyväksikäyttö on sukupuoleen sidottua: useimmiten uhri on tyttö, hyväksikäyttäjä mies. Käsitys siitä, ettei mies voi olla seksuaalisen väkivallan uhri elää edelleen. Yhdistettynä maskuliinisuuden myytteihin tämä tekee usein poikien uhriutumisen mahdottomaksi, ja sitä kautta myös avun saaminen on vaikeaa.
Yhteiskuntamme on vaikea myös kuvitella, että nainen voisi toimia hyväksikäyttäjänä. Laitinen toteaakin: "Vallitseva käsitys on, ettei hellä Madonna-äiti voi tehdä pahaa lapsilleen." Perheväkivaltaa koskevat tutkimukset kuitenkin osoittavat tämän käsityksen vääräksi. Myös yksi Merja Laitisen tutkimuksen miehistä oli joutunut lapsena äitinsä sadistisen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu, joten ilmiön yleisyyttä on vaikea arvioida.
Syyllistä etsimässä
Julkisissa keskusteluissa vastuu seksuaalisesta hyväksikäytöstä sijoitetaan yleensä kaikille muille paitsi hyväksikäyttäjälle. Merja Laitisen mukaan nainen, äiti, syyllistetään usein hyväksikäytöstä silloinkin kun hyväksikäyttäjä on joku muu. Laitisen tutkimuksen uhrit puhuivat haastatteluissa enemmän äidistä kuin varsinaisesta hyväksikäyttäjästä, ja uhrien viha kohdistui usein juuri äitiin. Viha kumpusi siitä, ettei äiti huomannut hyväksikäyttöä. Myös aihepiiriä koskenut tutkimus on usein keskittynyt etsimään syytä äidistä. "Jos uhrista ei löytynyt syytä seksuaaliselle hyväksikäytölle, siirryttiin äitiin", Laitinen toteaa. Merja Laitinen on hakenut syitä naisten syyllistämiselle myös esimerkiksi kristinuskon käsityksestä naisen synnillisyydestä.
Merja Laitisen mukaan kaikkeen äitiyttä ja naiseutta sivuavaan keskusteluun liitetään voimakkaasti käsitykset hyvästä ja oikeasta äitiydestä. Laitinen yhdistää syyllistämiskeskusteluun myös joskus esitetyn ajatuksen siitä, että esimerkiksi pitkä imetys olisi itse asiassa lapsen hyväksikäyttöä. Laitisen mielestä tässä on ilmeisesti kyse siitä, että itselle tuntematon ja vieras asia yhdistetään helposti johonkin negatiiviseen. "Turvallisen läheisyyden antaminen lapselle ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa", Laitinen toteaa.
Seksuaalisuuden rasittama vanhemmuus
Lukukokemukseni teki minut tietoiseksi siitä miten herkkä lapsen ja vanhemman välinen suhde on. Lapsella on oikeus tulla rakastetuksi, suojelluksi, kunnioitetuksi ja lapsella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Hetkellisesti tulin myös korostetun tietoiseksi siitä, miten itse suhtaudun lapsiini, miten heitä kosketan, miten he koskettavat minua. Jos pelkkä hyväksikäytöstä lukeminen voi aiheuttaa tällaista, miltä mahtaakaan tuntua äidistä tai isästä, joka on joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi?
Merja Laitinen kertoo, että äidiksi ja isäksi tuleminen ja lapsen ja vanhemman välinen suhde herättää seksuaalisen hyväksikäytön kokeneissa paljon pohdintoja. Omat lapsuuden kokemukset heijastuvat uhrin lapsi-vanhempisuhteeseen ja suhteesta tulee seksuaalisuuden rasittamaa. Arki on usein jatkuvaa oikeutuksen hakemista omille toimintatavoille. Vanhemmuutta rasittaa pelko siitä, että satuttaa jotenkin omaa lastaan. Laitisen mukaan yksi aihepiiriin liittyvistä myyteistä on se, että hyväksikäyttötaipumus periytyy. Uhrit eivät kuitenkaan aina luota itseensä vanhempina ja tämä aiheuttaa sen, että he pelkäävät normaalin hellyydenkin antamista. Merja Laitinen kuvaa erään uhrin pohtineen jopa sitä, onko oikein pitää lasta sylissä. Osa Laitisen haastattelemista ihmisistä oli tehnyt tietoisen valinnan olla perustamatta perhettä. "Lapsien saaminen tuli kuitenkin esille uhrien puheissa toteutumattomana toiveena", Laitinen mainitsee.
Vanhemmuus ja lapset olivat niitä harvoja ilon, onnen ja onnistumisen kokemuksia, joita Merja Laitisen tutkimuksen ihmiset toivat esille. Lapset ovat vahvasti voimaa antavia ja toimivat elämän ankkureina, syynä elää. Lapset ovat myös antaneet syyn lähteä käsittelemään hyväksikäyttökokemuksia ja alkaa rakentaa itseä uudelleen. "Omassa lapsessa näkee konkreettisesti pienen itsen ja lapsen avuttomuuden ja sen, ettei lapsi ole syyllinen", Laitinen kuvaa.
Katsoessani omia lapsiani hätkähdän miten hauras ja avuton lapsi on. Lapsi, niin pieni, niin luottavainen, niin riippuvainen minusta. Lapsi, joka rakastaa minua ehdottomasti. Miten suuri vastuu minulla onkaan! Vanhemman velvollisuus on suojella ja hoivata lastaan - mutta miten suojaton lapsi onkaan kohdatessaan väkivaltaa läheisen ihmisen taholta.
Pienen tauon jälkeen pystyin taas jatkamaan Laitisen tutkimuksen lukemista. Nyt kirja avautui minulle aivan uudella tavalla. Pystyin löytämään oman pahan oloni takaa sen tärkeimmän: uhrin äänen. Ällöttely, kauhistely ja ajattelematta jättäminen eivät auta ketään. Merja Laitinen on oikeassa: se pieni viaton lapsi ansaitsee tulla kuulluksi.
Lisää aiheesta:
Laitinen, Merja: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä (Vastapaino 2004).
Kommentit
Kommentoi