Häpeässä häpeämään kasvatetut
Häpeä ja syyllisyys muovaavat hyväksikäytön uhrin käsitystä itsestään
Iltapäivälehden lööppi kirkuu kissankokoisin kirjaimin: pedofiilille kolme vuotta vankeutta. Media tuo tietoisuuteemme uskomattoman määrän lapsiin kohdistuvaa pahuutta. Luemme järkyttyneinä internetin pedofiilirenkaista, Thaimaan lapsiprostituutiosta, kauhistumme selibaaattilupauksensa kammottavalla tavalla unohtaneista katolilaisista papeista, pelkäämme likaisia namusetiä. Emme halua olla missään tekemisissä näin hirvittävän asian kanssa.
Media vaikenee kuitenkin siitä, että valtaosa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tapahtuu lapselle läheisen ja ennestään tutun ihmisen toimesta. Tutkija Merja Laitinen Lapin yliopistosta on tutkinut perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä. Laitinen haastatteli väitöskirjatutkimustaan varten 21 läheisen ihmisen hyväksikäytön uhriksi joutunutta, 17 naista ja neljää miestä. Laitisen tutkimusaineisto koostui uhrien syvähaastatteluista sekä laajasta täydentävästä kirjallisesta aineistosta, johon kuului mm. uhrien kirjeitä, runoja ja piirroksia.
Merja Laitinen valitsi tutkimuksensa näkökulmaksi uhrin näkökulman. Näkökulman valintaa ohjasi se, ettei aihetta ole tutkittu eikä siitä juurikaan puhuta: "Uhri ei näissä keskusteluissa puhu, uhrilla ei ole ääntä. Kuitenkin uhrin kokemus on oleellinen palvelujärjestelmää suunnitellessa ja avun tuottamisessa." Yksi Merja Laitisen tutkimuksen tavoitteista olikin tehdä näkyväksi vaiettu asia.
Perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva uutisointi on melko vähäistä. Käytännössä vain oikeuslaitos ja poliisi tiedottavat tapauksiin liittyvistä tuomioista. Joskus media nostaa esille yksittäisen tapauksen, jonka järkyttävillä yksityiskohdilla mässäillään antaumuksellisesti. Helpoimmin julkisuuteen pääsevät tapaukset, joissa sosiaaliviranomaisia syytetään ylireagoinnista ja aiheettomista ja vääristä hyväksikäyttöepäilyistä.
Koti, turvan satama?
Merja Laitisen tutkimus kumoaa valitsevan käsityksen siitä, että perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyisi vain ns. huonoissa perheissä. Laitisen tutkimuksen ihmiset olivat hyvin toimeentulevista kodeista, joissa lasten ulkoisesta hyvinvoinnista huolehdittiin. Ulospäin perheet näyttäytyivät onnellisina ja toimivina, ja vanhemmat olivat usein yhteiskunnallisesti arvostetuista asemassa. Kodin sisällä tapahtuva hyväksikäyttö jäi yleensä huomaamatta. Laitisen tutkimuksen uhreista vain neljä oli kokenut hyvinvointipalveluiden taholta tulleen intervention hyväksikäytön paljastuttua.
Kotiin ja läheissuhteisiin yhdistetään vahvasti hyvyys, pyhyys ja turvallisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö kääntää koko asetelman päälaelleen. "Kun kodin piiriin tulee jotain näin pahaa ja likaista, ihmisten on helpompi jättää ajattelematta koko asiaa", Laitinen toteaa. Ristiriita ja sidos pahuuteen on hämmentävä. On helpompaa liittää seksuaalinen hyväksikäyttö poikkeaviin toisiin, kauas kodista.
Valta, väkivalta, sukupuoli
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on monimuotoista, eikä ole kahta samanlaista hyväksikäytön toteutumistapaa. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy kuitenkin aina valta, väkivalta ja sukupuoli. Hyväksikäytön mahdollistaa hyväksikäyttäjän valtasuhde lapseen. Valta on useammin positiivista valtaa (suostuttelua), harvemmin negatiivista, fyysisesti pakottavaa vallankäyttöä. Hyväksikäyttö on kuitenkin aina väkivaltainen teko. Se kohdistuu sukupuoleen ja on luonteeltaan seksuaalista. "Hyväksikäyttö on tuhoavaa, koska se rikkoo jotain mikä ei ole vielä päässyt kehittymään", Laitinen toteaa. Lapsi joutuu liian varhain tilanteeseen, jota hän ei pysty käsittämään ja käsittelemään.
Hyväksikäyttö muodostaa lapsen käsitystä itsestään ja lapsuus sukupuolistuu: ajan mittaan seksuaalinen hyväksikäyttö normalisoituu lapsen mielessä ja siitä tulee vähitellen osa lapsen arkea. Laitinen korostaa kuitenkin, että lapsella on silti vahvasti käsitys siitä, että hänelle tapahtuvat asiat ovat väärin. "Tätä vahvistaa hyväksikäyttäjän kanssa jaettu salaisuus, josta ei ole lupa puhua." Lapsi on uskomattoman lojaali perhettä kohtaan: usein uhri mieluummin uhraa itsensä kuin kertoo tapahtuneesta. Perheen sisäisessä seksuaalisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä on kuitenkin aina lapselle myös rakas ja läheinen ihminen, joka ei ole läpeensä paha. Myös leimaantumisen pelko estää uhria kertomasta tapahtumasta kenellekään.
Musertava häpeä
Annan seksuaaliselle hyväksikäytölle kasvot.
Naisen kasvot.
Hyväksikäytetyn naisen kasvot.
Kivun kasvot.
Pienen tytön kasvot.
Lapsena pelkäsin,
että minusta näkyy päällepäin,
mikä minä olen:
raiskattu.
Mutta nyt aikuisena tiedän,
että eihän se näy päällepäin,
se syntitaakkani.
(Ote uhrin runosta)
Lapsi tuntee häpeää siitä, että hän on osallisena johonkin väärään, salattuun tapahtumaan. Pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea mitä hänelle tapahtuu, mutta hän kokee silti ruumiillista häpeää. Kun lapsi kasvaa ja ymmärtää hänelle tapahtuneet hirveydet, ruumiillinen häpeä muuttuu tiedolliseksi häpeäksi. "Monet haastattelemani uhrit kuvaavat hyväksikäytön ymmärtämisen hetkeä täydelliseksi häpeäksi", Laitinen toteaa. Häpeästä tulee sisäinen, kokonaisvaltainen ja pysyvä osa uhrin käsitystä itsestään. Syyllisyys kumpuaa häpeästä. Lapsi kokee, että hänessä on pakko olla jotain vikaa, hän on tehnyt jotakin, joka on aiheuttanut ja oikeuttanut teon. Vallankäyttö vahvistaa edelleen syyllisyyttä. Merja Laitisen mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö naamioidaan joskus jopa kasvatukselliseksi tehtäväksi: teon tarkoitus on tehdä lapsesta hyvä.
Sirpaleista eheäksi
Merja Laitinen ei puhu mielellään selviytymisestä: "Minusta koko sanalla ei ole sisältöä. Kun osa itsestä on tuhottu kokonaan, ei ole kyse selviytymisestä". Laitinen käyttää mieluummin käsitettä itsensä uudelleenrakentaminen. Itsensä uudelleenrakentaminen vaatii uhrilta suurta rohkeutta: "Uhrin on uskallettava tunnustaa tapahtunut ja tuoda se julki, ainakin itselleen." Tapahtunutta ei saa pois, mutta uhri voi vähitellen oppia elämään asian kanssa. Itsensä uudelleen rakentaminen on pitkä prosessi, joka etenee paloittain ja asia kerrallaan. Asioiden käsitteleminen paljastaa usein uusia, jo unohtuneita tapahtumia, joiden käsitteleminen voi pakottaa aloittamaan prosessin uudelleen alusta. Ulkoinen apu on usein tärkeää.
Laitisen mukaan uhreja ei voi pakottaa anteeksiantoon, eikä se olekaan aina tärkeää tai välttämätöntä. Merja Laitinen korostaa kuitenkin, että hyväksikäytön uhrin on kyettävä antamaan itselleen anteeksi: "On ymmärrettävä, että on itse syytön tapahtuneeseen. Se pieni lapsi ei ole tehnyt mitään väärää."
Jutun toinen osa julkaistaan Hernekepissä myöhemmin.
Uhrin runo on lainaus Merja Laitisen kirjasta.
Lisää aiheesta:
Laitinen, Merja: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä (Vastapaino 2004).
Iltapäivälehden lööppi kirkuu kissankokoisin kirjaimin: pedofiilille kolme vuotta vankeutta. Media tuo tietoisuuteemme uskomattoman määrän lapsiin kohdistuvaa pahuutta. Luemme järkyttyneinä internetin pedofiilirenkaista, Thaimaan lapsiprostituutiosta, kauhistumme selibaaattilupauksensa kammottavalla tavalla unohtaneista katolilaisista papeista, pelkäämme likaisia namusetiä. Emme halua olla missään tekemisissä näin hirvittävän asian kanssa.
Media vaikenee kuitenkin siitä, että valtaosa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tapahtuu lapselle läheisen ja ennestään tutun ihmisen toimesta. Tutkija Merja Laitinen Lapin yliopistosta on tutkinut perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä. Laitinen haastatteli väitöskirjatutkimustaan varten 21 läheisen ihmisen hyväksikäytön uhriksi joutunutta, 17 naista ja neljää miestä. Laitisen tutkimusaineisto koostui uhrien syvähaastatteluista sekä laajasta täydentävästä kirjallisesta aineistosta, johon kuului mm. uhrien kirjeitä, runoja ja piirroksia.
Merja Laitinen valitsi tutkimuksensa näkökulmaksi uhrin näkökulman. Näkökulman valintaa ohjasi se, ettei aihetta ole tutkittu eikä siitä juurikaan puhuta: "Uhri ei näissä keskusteluissa puhu, uhrilla ei ole ääntä. Kuitenkin uhrin kokemus on oleellinen palvelujärjestelmää suunnitellessa ja avun tuottamisessa." Yksi Merja Laitisen tutkimuksen tavoitteista olikin tehdä näkyväksi vaiettu asia.
Perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva uutisointi on melko vähäistä. Käytännössä vain oikeuslaitos ja poliisi tiedottavat tapauksiin liittyvistä tuomioista. Joskus media nostaa esille yksittäisen tapauksen, jonka järkyttävillä yksityiskohdilla mässäillään antaumuksellisesti. Helpoimmin julkisuuteen pääsevät tapaukset, joissa sosiaaliviranomaisia syytetään ylireagoinnista ja aiheettomista ja vääristä hyväksikäyttöepäilyistä.
Koti, turvan satama?
Merja Laitisen tutkimus kumoaa valitsevan käsityksen siitä, että perheen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä esiintyisi vain ns. huonoissa perheissä. Laitisen tutkimuksen ihmiset olivat hyvin toimeentulevista kodeista, joissa lasten ulkoisesta hyvinvoinnista huolehdittiin. Ulospäin perheet näyttäytyivät onnellisina ja toimivina, ja vanhemmat olivat usein yhteiskunnallisesti arvostetuista asemassa. Kodin sisällä tapahtuva hyväksikäyttö jäi yleensä huomaamatta. Laitisen tutkimuksen uhreista vain neljä oli kokenut hyvinvointipalveluiden taholta tulleen intervention hyväksikäytön paljastuttua.
Kotiin ja läheissuhteisiin yhdistetään vahvasti hyvyys, pyhyys ja turvallisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö kääntää koko asetelman päälaelleen. "Kun kodin piiriin tulee jotain näin pahaa ja likaista, ihmisten on helpompi jättää ajattelematta koko asiaa", Laitinen toteaa. Ristiriita ja sidos pahuuteen on hämmentävä. On helpompaa liittää seksuaalinen hyväksikäyttö poikkeaviin toisiin, kauas kodista.
Valta, väkivalta, sukupuoli
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on monimuotoista, eikä ole kahta samanlaista hyväksikäytön toteutumistapaa. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyy kuitenkin aina valta, väkivalta ja sukupuoli. Hyväksikäytön mahdollistaa hyväksikäyttäjän valtasuhde lapseen. Valta on useammin positiivista valtaa (suostuttelua), harvemmin negatiivista, fyysisesti pakottavaa vallankäyttöä. Hyväksikäyttö on kuitenkin aina väkivaltainen teko. Se kohdistuu sukupuoleen ja on luonteeltaan seksuaalista. "Hyväksikäyttö on tuhoavaa, koska se rikkoo jotain mikä ei ole vielä päässyt kehittymään", Laitinen toteaa. Lapsi joutuu liian varhain tilanteeseen, jota hän ei pysty käsittämään ja käsittelemään.
Hyväksikäyttö muodostaa lapsen käsitystä itsestään ja lapsuus sukupuolistuu: ajan mittaan seksuaalinen hyväksikäyttö normalisoituu lapsen mielessä ja siitä tulee vähitellen osa lapsen arkea. Laitinen korostaa kuitenkin, että lapsella on silti vahvasti käsitys siitä, että hänelle tapahtuvat asiat ovat väärin. "Tätä vahvistaa hyväksikäyttäjän kanssa jaettu salaisuus, josta ei ole lupa puhua." Lapsi on uskomattoman lojaali perhettä kohtaan: usein uhri mieluummin uhraa itsensä kuin kertoo tapahtuneesta. Perheen sisäisessä seksuaalisessa hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä on kuitenkin aina lapselle myös rakas ja läheinen ihminen, joka ei ole läpeensä paha. Myös leimaantumisen pelko estää uhria kertomasta tapahtumasta kenellekään.
Musertava häpeä
Annan seksuaaliselle hyväksikäytölle kasvot.
Naisen kasvot.
Hyväksikäytetyn naisen kasvot.
Kivun kasvot.
Pienen tytön kasvot.
Lapsena pelkäsin,
että minusta näkyy päällepäin,
mikä minä olen:
raiskattu.
Mutta nyt aikuisena tiedän,
että eihän se näy päällepäin,
se syntitaakkani.
(Ote uhrin runosta)
Lapsi tuntee häpeää siitä, että hän on osallisena johonkin väärään, salattuun tapahtumaan. Pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea mitä hänelle tapahtuu, mutta hän kokee silti ruumiillista häpeää. Kun lapsi kasvaa ja ymmärtää hänelle tapahtuneet hirveydet, ruumiillinen häpeä muuttuu tiedolliseksi häpeäksi. "Monet haastattelemani uhrit kuvaavat hyväksikäytön ymmärtämisen hetkeä täydelliseksi häpeäksi", Laitinen toteaa. Häpeästä tulee sisäinen, kokonaisvaltainen ja pysyvä osa uhrin käsitystä itsestään. Syyllisyys kumpuaa häpeästä. Lapsi kokee, että hänessä on pakko olla jotain vikaa, hän on tehnyt jotakin, joka on aiheuttanut ja oikeuttanut teon. Vallankäyttö vahvistaa edelleen syyllisyyttä. Merja Laitisen mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö naamioidaan joskus jopa kasvatukselliseksi tehtäväksi: teon tarkoitus on tehdä lapsesta hyvä.
Sirpaleista eheäksi
Merja Laitinen ei puhu mielellään selviytymisestä: "Minusta koko sanalla ei ole sisältöä. Kun osa itsestä on tuhottu kokonaan, ei ole kyse selviytymisestä". Laitinen käyttää mieluummin käsitettä itsensä uudelleenrakentaminen. Itsensä uudelleenrakentaminen vaatii uhrilta suurta rohkeutta: "Uhrin on uskallettava tunnustaa tapahtunut ja tuoda se julki, ainakin itselleen." Tapahtunutta ei saa pois, mutta uhri voi vähitellen oppia elämään asian kanssa. Itsensä uudelleen rakentaminen on pitkä prosessi, joka etenee paloittain ja asia kerrallaan. Asioiden käsitteleminen paljastaa usein uusia, jo unohtuneita tapahtumia, joiden käsitteleminen voi pakottaa aloittamaan prosessin uudelleen alusta. Ulkoinen apu on usein tärkeää.
Laitisen mukaan uhreja ei voi pakottaa anteeksiantoon, eikä se olekaan aina tärkeää tai välttämätöntä. Merja Laitinen korostaa kuitenkin, että hyväksikäytön uhrin on kyettävä antamaan itselleen anteeksi: "On ymmärrettävä, että on itse syytön tapahtuneeseen. Se pieni lapsi ei ole tehnyt mitään väärää."
Jutun toinen osa julkaistaan Hernekepissä myöhemmin.
Uhrin runo on lainaus Merja Laitisen kirjasta.
Lisää aiheesta:
Laitinen, Merja: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet. Tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä (Vastapaino 2004).
Kommentit
Kommentoi
Tämä merkintä on suljettu, et voi lisätä uusia kommentteja siihen tai äänestää siinä
Jos jotakuta kiinnostaa aihe vielä lisää, niin Alice Miller niminen ennen psykoanalyysin piirissä toiminut terapeutti on kirjoittanut aiheesta paljon. Ei yksityiskohtia, mutta lapsen hyväksikäyttö on hänen asialistallaan nro yksi.
08.05.2005 09:49:35